Luin paria ensimmäistä kirjotustani. Kammottavaa soopaa eikä yhtään mua. Miten sitä ihminen voi nyrjähtää noin.

Olen lukenut erilaisia blogeja päiväkausia. Vähän yökausiakin. Eroista on erilaisia näkemyksiä ja kokemuksia, mutta lähes kaikissa se prosessi on käynnistynyt vuonna x ja toteutettu vuonna y. Tästä päädyin jollain omalla logiikallani tulokseen, että mun mieleni nyrjäytti pahiten tilanteen "hyökkääminen" salakavalasti takavasemmalta. Kuinka voi millään tasolla asennoitua tai valmistautua johonkin jonka olemassaolosta ei ole aavistustakaan? Erosta ilmoitetaan kun sanottais "lähdenkin käymään kaupassa".

Illalla (ja yöllä) luin erästä aivan ihanaa blogia; kuivakasta, negatiivista ja hilpeää tekstiä. Se virkisti mua niin, että valmistin itselleni voileivän jota yritin syödä lukiessani, mutta osa leivästä taitaa olla näppäinten välissä vieläkin Kauheen vaikeeta syödä ja hihittää yhtä aikaa. Tälle päivälle on vielä samaa blogia jäljellä, tän vuoden helmikuusta eteenpäin. Miksen mä ole ikinä aikasemmin lukenut näitä?

Blogeissa on ärsyttäviäkin asioita. Ihanaa kun jaksaa ärsyyntyä. On ärsyttävää lukea aikajärjestyksessä tekstiä, joka on näytöllä juuri päinvastaisessa järjestyksessä. Lisäksi joissain blogeissa on kommentoiminen tehty niiiin vaikeaksi, että vaikka kuinka haluaisit kirjottaa jotain niin se ei vaan meinaa onnistua. Tunnistaudu sillä tällä ja tolla menetelmällä, entäs jos en käytä mitään niistä? Rekisteröidy sinne ja tonne, entäs jos en halua? Olisin vaan halunnut kirjottaa pari sanaa.

Näin tänään. En ole tuudittautunut siihen uskoon, että päivän hilpeys olis pysyvä olotila.

Muuten aamuyön tunteina se eilen ähräämäni sivupalkin laatikko oli ilmestynyt omaan blogiini, saapui ilmeisesti mutkien kautta.